lauantai 17. syyskuuta 2016

Esittelyssä tuore kannattajajäsenyrityksemme Relove

Töölöntorin kupeesta Helsingistä löytyy upea Relove, kirpputori ja kahvila, jota Noora Hautakangas pyörittää. Kirpputorin ei tarvitse näyttää kirpputorilta. Relove näyttää, että kirpputori voi olla myös tyylikäs.
Noora kertoo, että positiivista palautetta on annettu suoraan kasvotusten, tällaista on kaivattu ja Töölössä etenkin. Samalla on kyselty mistä konsepti on tullut? Onko tämä jostain maailmalta? ”Tää on Soinilainen konsepti” Noora naurahtaa.
Nooralle kirppistely on ollut aina rakasta, häntä viehättävät tarinat tavaroiden takana. ”Kirpputoreilla tavaroista tulee uniikkeja, ne ovat vain tässä ja nyt saatavilla.”
Konsepti on ollut 10 vuotta päässä hautumassa, yhtenä vaikuttimena muun muassa se mikä määrä jätettä, etenkin tekstiilijätettä maailmassa syntyy. On niin paljon kauniita esineitä! Konsepti alkoi syntyä elämyksestä, kirpputori voi myös olla elämyksellinen ja siellä voi olla kauniit esillepanot. Myymälä on paljon houkuttelevampi ja kaupallinen, kun rakennetaan kokonaisuuksia ja selkeyttä. Kierrätetty tavara ansaitsee yhtä hyvän kohtelun kuin uusikin tavara.
IMG_3290
Relovessa oleva kahvilapuoli on saanut vaikuttimet Euroopasta. Noora halusi tuoda kahvilaan etenkin eurooppalaista tapaa katsella ohikulkijoita kahvittelun lomassa. Tämä onnistuukin hyvin ikkunan edessä istuskellen ja kahvilan antimista nauttien. Kahvilaa pyörittää kokki Maria ja keittiöpäällikkönä toimii Mari. Tavoitteena on ollut tehdä asiat mahdollisimman hyvin ja tinkimättä laadusta. Kahvilapuolellakin palvelu on äärimmäisen tärkeää, se vaikuttaa asiakkaan kokemukseen. ”Jos palvelu ei pelaa, ei puitteet pelasta.” Noora muistuttaa.
Asiakkailta kysellään jatkuvasti palautetta ja toiveita siitä mitä he haluavat. Raaka-aineet ja tuotteet lähtevät heti vaihtoon mikäli ne eivät miellytä, laadusta ei tingitä. ”Tavoitteena on saada omat tuotteet ja brändätä ne, konsepti ja kokonaisuus näyttää paperilla niin paljon helpommalta mutta toteuttaminen onkin sitten haasteellisempaa.” Noora summaa.
IMG_3288
Noora etsi sopivaa tilaa kaksi vuotta. Tilan löydyttyä, hän ensin ajatteli, että 300 neliöinen pankin entinen tila on liian iso. Ajatus oli tehdä pienimuotoisesti, mutta asukkaat ympärillä toivoivat olohuonetta, jossa voi oleskella. Ja koska tilaa on, on myös mahdollisuuksia. Esimerkiksi myymälässä oleva pop-up tuo tila lisää elävyyttä ja brändit saavat näkyvyyttä ja uudet merkit pääsevät kokeilemaan tuotteidensa menekkiä.
IMG_3286
Liiketilan suunnittelu on Nooran käsialaa, tarjoukset pyydettyään arkkitehdiltä Noora totesi, että parempi tehdä itse. Mira Rahkonen, Kokokuvasta antoi brändäysapua Reloven some-kampanjointiin ja isompaan kuvaan. Nooralla on kuitenkin ollut visuaalinen ilme jo pitkään päässä, hän on tehnyt kuvakollaaseja ja käyttänyt suunnittelussa apunaan muun muassa Pinterestiä.
Relove avattiin huhtikuussa, avaaminen pitkittyi, kun Noora teki kaiken mitä pystyi itse. Toisaalta positiivista oli se, että sai olla kaikessa mukana, remontti kuitenkin teetettiin. Remonttia tehtiin noin 3 kuukautta ja tila meni kokonaan uuteen uskoon. Välillä oli raskasta ja osan asioista olisi varmasti voinut tehdä myös toisin. Myymälässä valaistus on tärkeää, siitä ei tingitty. Noora halusikin sellaisen valaistuksen, jota voidaan säätää. Bisnespuolta ei sovi unohtaa, Noora muistuttaa. Kannattavuuslaskelmat on tehty sisustukselle ja kahvilalle sekä kirppispuolelle, joten bisnes on mukana vahvasti. Kaiken kaikkiaan Noora on tyytyväinen lopputulokseen.
Tiloja voi myös vuokrata  ja tulossa onkin tapahtumia korkkarikoulusta joogaan.
Noora kannustaa kaikkia toteuttamaan unelmiaan ja uskomaan itseensä, se on tahtotila. ”Kun vaan haluaa ja tavoittelee, siihen pystyy pääsemään. Ei ole esteitä on vain hidasteita.”
”Pitää olla rohkeutta kokeilla asioita ja jos menee mönkään niin sitten vaan tehdään uudelleen.” Noora Hautakangas
Kirppistelemään pääsee myös Reloven verkkokaupassa ja oman pöydän voi kätevästi varata netissä.  Toivotan onnea ja menestystä Nooralle!
Kiitos haastattelusta Noora!

(Juttu on julkaisty myös Yanca:n blogissa)

- Anna Juusela

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti