perjantai 1. heinäkuuta 2016

Heinäkuun tekijä: Tuula Nieminen

Tuula Nieminen

Heinäkuun kuukauden tekijä on Tuula Nieminen. Tuula on innokas ja intohimoinen pitkän linjan visualisti sekä sisustaja Riihimäeltä. 
Työni kohteita ovat olleet niin pienet kuin suuretkin yritykset kuten muoti-ja sisustusalan yritykset, parturi-kampaamoalan tukkuyritys, messualan yritys, tavarataloympäristö etc.  Aloitin somistustehtävät Riihimäen SOKOS – tavaratalossa ja sain erittäin tarkkaa ja hyvää opetusta mainospäälliköltämme. Toimin ensin neljänä kesänä somistusharjoittelijana ollessani vielä koulussa opiskelemassa kaupan alaa ja myöhemmin vakituisena somistajana saman päällikön alaisuudessa. Sain häneltä henkilökohtaisen mestarikonkarin koulutuksen. Sen jälkeen suuntauduin Helsinkiin muotiketjuun, jossa oli kahdeksan eri liikettä. Omistaja Bertil Henriksson. Somistajan tehtävien lisäksi olen toiminut yrittäjänä kahteen eri otteeseen.  Nykyisin jatkan sitä osa-aikaisesti Trendivision – yritysnimellä. Toimialana on visuaalinen markkinointi ja sisustussuunnittelu. 
Perustettuani ystäväni kanssa sisustus- ja lahja-alan yrityksen Kankuriinin 80-luvun lopulla, tein yrityksemme messuosaston kauppaoppilaitokselle, joka järjesti kevätmessut paikallisille yrityksille. Sieltä oppilaitoksen rehtori löysi minut tarjoten opettajan paikkaa hänen ihastuttuaan messuosastomme ilmeeseen. Tarkan harkinnan jälkeen otin tehtävän vastaan ja lähdin opiskelemaan kauppaopettajaksi. Siitä sainkin näköalapaikan visuaalisen markkinoinnin kehittämiseen. 
Näin somistuksen menettävän merkitystään 1990–2000 –lukujen taitteessa ja havaitsin toisaalta monien opiskelijoiden kiinnostuksen alaan. Opinnäytetöitään tehdessään, he surivat lähdemateriaalin puutetta alalta. Viiden vuoden ajan kuuntelin opiskelijoilta viestiä siitä, että tulisi olla hyvä oppikirja, jota voisi käyttää tietojensa syventämiseen heidän perehtyessään valittujen yritysten visuaaliseen markkinointiin. Kun kuulin saman HAMK:in opiskelijoiltani, päätin tarttua toimeen ja alkaa suunnitella visuaalisen markkinoinnin oppikirjan tekemistä, vaikka se utopistiselta ja rankalta tuntuikin.
Sain valmiiksi Visuaalisen markkinoinnin oppikirjan v. 2004, jonka tein WSOY:lle. Sitä myydään nykyisin mm. artesaaneille, artenomeille, merkonomeille ja tradenomeille oppikirjaksi sekä myös Lapin yliopiston ym. vastaavieni koulutusten opiskelijat käyttävät sitä opinnäytetöittensä lähdekirjallisuutena. Kirjasta on tehty uusi painos 2010. 
Olen tyytyväinen, että kaikesta huolimatta ryhdyin toimeen, sillä halusin, että suomalaiset yritykset havaitsevat tarvitsevan visuaalisuutta nyt jos koskaan kilpailukeinokseen. Useiden eri alojen yritysten lähtiessä mukaan oppikirjaprojektiin saimme näköalan visuaalisen markkinoinnin monimuotoisuudesta ja sovellettavuudesta kameleonttimaisesti kaikkien alojen käyttöön.  Samalla verkostoiduin monien kiinnostavien yritysten kanssa, jota vahvuutta olen saanut käyttää opettaessani visuaalista markkinointia sekä nuorille että aikuisille, viimeksi Hyriassa Riihimäellä ja Hyvinkäällä.Kaikessa vahva side Somistajayhdistykseen on antanut pohjaa ja pontta alan nostamiseen aallon pohjasta. Erilaiset taloudelliset aaltoliikkeet ovat pitäneet meitä liikkeessä, mutta motivoituneet professionaalisesti suuntautuneet visualistit ovat vetäneet yhtä köyttä ja siinä on se tulevaisuudenkin avain yhä edelleen. 
Visuaaliset välineet kehittyvät ja vaihtuvat, mutta juuri siinä saamme nähdä uusia mahdollisuuksia, ei uhkia. Visuaalinen markkinointi on tiedettä ja taidetta. Jos emme hallitse teknisiä välineitä tai tunne alasta kirjoitettua faktaa, jos emme seuraa yritysympäristössä olevia signaaleja tai toisaalta koe konkreettisesti toteutettavien tuotteiden esillepanojen suunnittelua ja toteutusta hedelmällisenä työmuotona, emme voi keinua kehityksen aalloilla turvallisesti tietäen, että mikään vaivannäkö ei mene hukkaan. Tähän keinumiseen minä visualisteja nyt kutsun. Uusia innostavia kansainvälisiä alan esille tuojia ovat mm. Windows Wear sekä VMSD (Visual Merchandisign & Shop Design), sekä alan suomalaiset ja kansainväliset blogit.

Kiitos Tuula! Käy myös tutustumassa Tuulan blogiin Visual Wandering!

Ensi kuussa jälleen uusi tekijä esittelyssä. Haluatko sinä olla kuukauden tekijä? Ota yhteyttä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti