torstai 13. elokuuta 2015

Copenhagen Fashion Week 2015

Terveiset Kööpenhaminan muotiviikoilta! Nähtävää ja koettavaa riitti jälleen. Kuvia tuli räpsittyä monta sataa ja kerrottavaa olisi vaikka kuinka. Yritän tiivistää tähän oleellisimman.

Näyteikkunoissa trendiksi nousi tekstiteippausten hyödyntäminen viestinnässä. Niillä kerrottiin muun muassa uusista merkeistä myymälässä, tuotteesta tai kehotettiin seuraamaan sosiaalisessa mediassa. Kohokirjaimia käytettiin paljon sekä ikkunassa että opasteissa sisällä.





Isoja julisteita hyödynnettiin ikkunassa tuotteiden sijasta.






Mallinuket ovat nyt liikuteltavia tyyliltään taiteilijoillekin tuttuja. Eläinten päitä näkyi etenkin lastenvaatteita myyvissä liikkeissä. Messuilla kerrottiin, että harmaan eri sävyt ovat nyt perinteisissä mallinukeissa halutuimpia.




Taiteilijoiden kanssa yhteistyössä rakennetuista ikkunoista kerrottiin myös Windows Wearin webinaarissa. Esimerkkinä tästä oli kenkämerkki Vansin näyteikkuna jonka oli suunnitellut Eley Kishimoto. Taiteilijayhteistyötä myymälöiden näyteikkunoiden suunnittelussa testaan Seinäjoella  syyskussa pidettävässä Seinäjoki Art and Design Weekissä. Siitä lisää myöhemmin!




Huonekasveja hyödynnettiin näyteikkunoissa, esillepanoissa sekä messuosastoilla!





Elävää kuvaa käytettiin jonkin verran myymälässä perinteisen julisteen sijaan. Eräs miestenvaateliike oli korvannut näyteikkunassa perinteisen julisteen suurella näytöllä.




Nyt vaan jalostamaan uusia ideoita!

Anna Juusela

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti