sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Mikko

Olen urbaani muodin kuluttaja ja vaatefiilistelijä. Muodin ja vaatteiden parissa on tullut työskenneltyä nyt reilut 10 vuotta ja siitä vajaa puolet visualistin hommia tehden puolin ja toisin missä milloinkin.

Harrastuksiin kuuluu rättien viikkaamisen lisäksi, aktiivisesti skeittaamista, valokuvailua, leipomista & kokkailua sekä kaikenlaisen uuden ja vanhan roinan fiilistelyä, niin sisustamisessa kuin elämässä yleensäkin. 

Bloggailun aloitin aktiivisemmin vuoden 2013 alussa, ja siitä lähtien  heittänyt juttua  eetteriin aina kun ehtii. Blogini on nimeltään SNAPSHOTMOTIONS. Tervetuloa mukaan.

 








O




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti