tiistai 31. toukokuuta 2016

Visuaalisen markkinoinnin seminaarit ovat onnistuneet hyvin

Visualistit ry järjesti maaliskuussa seminaarin visuaalisen markkinoinnin tärkeydestä muotialan kauppiaille. Yhteistyössä olivat mukana Helsinki Fashion House, Muotimaailma ja Muotikaupan Liitto. Lisäksi paikalla olivat esittelemässä tuotteitaan kannattajajäsenemme Lohikari, Napakka, App Studios Finland, Skilux ja Consmr.me.

Seminaari saavutti suuren suosion ja saimme paikat täyteen (40!) jo tammikuussa. Tarvetta tämän tyyppiselle tiedon jakamiselle on selvästi. Toukokuussa kävimme (Anna Juusela, Annika Hirvi ja Katja Mäntykoski) pitämässä luentoa ja workshopia Kokkolassa ja saimme sieltä myös todella hyvää palautetta ja osanottajayrityksiä oli sielläkin yli 40. Työmme jatkuu ja syksyllä on luvassa seminaaria alan opettajille. Siihen pääsee ilmoittautumaan täältä. Suunnitteilla on myös ensi vuodelle seminaari Tampereella.



Muotimaailman tuoreimmassa julkaisussa on juttu maaliskuun seminaarista sekä visuaalisen markkinoinnin merkityksestä. Olemme kiitollisia kaikesta näkyvyydestä, joka nostaa alan tunnettuutta ja vie sanomaa visuaalisen markkinoinnin tärkeydestä eteenpäin!



Anna Juusela

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti